"Äiti haaveili usein kukista ,joita hän istuttaisi sitten taas keväällä.Hän piirsi ne kaikki pohjoisen ikkunan lautaan.Joka kerran kun äiti istui ikkunan ääressä katsellen merelle,hän piirsi kukan hajamielisenä,ajatukset olivat muualla.Toisinaan hän hämmästeli kukkiaan,ne olivat kuin itsestään kasvaneita ja tulivat vain kauniimmiksi.Ikkunan edusta oli nykyään hiukan tyhjä,kun pääskyset olivat olivat muuttaneet etelään.Ne valitsivat tuulisen ja tihkusateisen päivän,kukaan ei nähnyt kun ne lähtivät."
Tove Jansson "Muumipappa ja meri"
sunnuntai 15. syyskuuta 2013
maanantai 15. heinäkuuta 2013
"Aurinko on tehnyt varjon päättelevät lapset.Puun varjo konkretisoi ajan kulumista.Varjo on olemassa vaikka se onkin käsittämätön.Se asuu valon ja täydellisen pimeyden välissä.
Varjolla on muoto,mutta sillä on sata muutakin muotoa.
Se näyttää tottelevan mutta tekeekin sitten mitä itse haluaa.
Se on kevyt ja hauras.Mutta se on uskomattoman vahva,koska se ei mene rikki vaikka sitä heittäisi isolla kivellä."
Karin Wallin Lapsen rajaton luovuus.1986
Tänään käteni ovat ristissä.Valo on vahva nuoreni elämässä.Varjojen jälkeen tie näkyy taas kirkkaana.

torstai 11. heinäkuuta 2013
"Äiti naurahti.Sitten hän sanoi hyvin mietteliäänä:Kun asumme näin,minusta tuntuu koko ajan siltä kuin oltaisiin huviretkellä.Minä tarkoitan ,että kaikki on toisin,uudella tavalla.Aivan kuin olisi sunnuntai koko ajan.Ja nyt haluaisin tietää ,onko paha tuntea sillä tavalla.Toiset odottivat .
-Ymmärrättehän ,ei voi olla ikuisesti huviretkellä,jatkoi äiti epäröiden.Täytyyhän sen loppua.Pelkään että äkkiä tuntuu taas maanantailta ja silloin en voi uskoa että tämä oli totta...Hän vaikeni ja katsoi epävarmana Muumipappaa.
-Mutta tietysti se on totta, isä sanoi hämmästyneenä.Käy hyvin päinsä, että on koko ajan sunnuntai."

torstai 13. kesäkuuta 2013
10 ASIAA KESÄÄN
"Nauti väreistä.
Kata kauniisti.
Juhli kesän pieniä ja suuria sankareita.
Laita yrttimaa. Parvekkeelle, pihalle tai pöydälle purkkiin.
Ole rohkea.
Iloitse pienistä hetkistä. Oikeasti.
Muista ystävää.
Jätä auto kotiin ja mene pyörällä.
Tee vihta ja sauno koko yö.
Älä huolehdi, että kesä on ohi ennen kuin se on alkanutkaan."
Nappasin marimekon mainoksesta ja ilahduin. Ei mahdottomia kesälistan töitä.

lauantai 8. kesäkuuta 2013
Sinun lapsesi eivät ole
sinun lapsiasi,
he ovat itsensä
kaipaavan elämän
tyttäriä ja poikia.
He tulevat sinun kauttasi
ja vaikka he ovat
sinun luonasi,
he eivät kuulu sinulle.
Voit antaa heille rakkautesi,
mutta et ajatuksiasi,
sillä heillä on heidän
omat ajatuksensa.
Voit pitää luonasi heidän
ruumiinsa, mutta et
heidän sielujaan, sillä
heidän sielunsa
asuvat huomisessa,
jonne sinulla ei ole pääsyä,
ei edes uniesi kautta.
Voit pyrkiä olemaan
heidän kaltaisensa,
mutta älä yritä heistä tehdä
itsesi kaltaista,
sillä elämä ei kulje
taaksepäin eikä
takerru eiliseen.
Sinä olet jousi,
josta sinun lapsesi
lähtevät kuin elävät nuolet.
Kun taivut jousimiehen
käden voimasta,
taivu riemulla.
Kahlil Gibran
keskiviikko 8. toukokuuta 2013
Äeti,sellainen elämä,
että sen voisi kirjoittaa näytelmäksi,
mutta jos sen kirjoittaisi,se olisi
mahdoton näytellä,mahdoton esittää,
eikä sitä kukaan katsoisi
eikä arvostelija uskoisi,ei vapaaehtoisesti.
Äeti ,sellainen elämä.
että se on pakko elää
jotta se tulisi todeksi.
Juice Leskinen 1994
Sain kiinni päätöksestä.Jatkan tuttua polkua uusin ajatuksin.Rakas ystävä pitkästä aikaa istumassa rauhassa pöytämme ääressä.Ihanaa nauraa kyyneleet hymyssä.En halua tehdä arkea vaikeaksi.Elämästä riittää minullekin.Toukokuun viikot ovat yhden viikon sisällä monta aloitusta.Aika liukuu paikallaan kulkee ja ei kulje,mutta ei se mitään.Odotan lapsia kotiin.Soittoa ystävältä.Odotan hetkeä jolloin aamulla kuulen uuden päivän alkavan.Viikonloppuna halaan äitiäni pitkästä aikaa.

tiistai 12. maaliskuuta 2013
"Lasken matkaan leijan kauneimman.Se saa lentää tuulien teitä.Toivo nousee yli ulapan .Anna rauha siunaa meitä.
Laitan matkaan toiveen kauneimman.Se saa lentää tuulien teitä.Pyyntö kantaa yli maailman.Anna rauha varjele meitä."
Poikasen nuorten veisukirja.
Iso huoli ystävästä ja ilo nuorista kietoituvat sydämessäni.Käteni kutovat iltaisin keväistä huivia ja ajatukset rakentuvat pyynnöiksi.On rukoilemisen aika.Enkä halua muuta kuin toivoa parasta. .Maaliskuusta tulikin kuukausi jolloin palelen edelleen.
Onhan lupa toivoa parhainpäin menoa ja niin montaa asiaa ,toiveita toteutuviksi?Kurkistaa kalenterista kesänsivuja?Luottaa elämän voimaan.

Tilaa:
Blogitekstit (Atom)