Kevät on täällä. Asun uudessa kodissa ja paljon on annettu eteenpäin,pakattu,purettu ja laitettu paikoilleen. Aika on kulkenut vaikka itse olen ollut paikoillaankin.Huomaan että kuuntelen kerrostalon elämää ja mustarastaita ja mietin että tämä kaikki piti tapahtua meille juuri näin.Mies ja minä kuljemme yhteistä tietämme useammin kahden.Lapset ,omasta mielestään niin aikuiset ,tietenkin ovat ajatuksissani aina.
On ihmeellistä muistaa niin paljon ja nähdä unia enemmän kuin ennen.Huomata asioita ,joita en ollut pitkään aikaan huomannut.Elämä on kamalaa välillä mutta samalla kamalan hauskaakin.Joskus minä mietin sinua jonka täällä kohtasin ja oikeastikin.Toivon että jaksat hyvin.Pidät huolta itsestäsi.Sen voi oppia.Itsekin olen harjoitellut.Huhtikuuhun sinulle iloa.Palaan kyllä.
sunnuntai 9. huhtikuuta 2017
lauantai 5. marraskuuta 2016
Voi hyvin.
torstai 21. heinäkuuta 2016
Kesä on vielä hetken vierellä
Kesä on ollut ajaton ja armollinen.Olen levännyt enemmän kuin viime kesinä.On mahdollista selvitä niin monesta jota ei ajatellut kokevansa saatika selviävänsä.Ilo on ollut vieras jota en malttaisi päästää pois ollenkaan.Tauon jälkeen uunissani on paistunut monta leipää.Syksyyn on hyvä matka.
lauantai 11. kesäkuuta 2016
Kesäkuu on ollut suloinen.Juhlia ja arkea.Juhannusruusut kukkivat jo nyt mutta ei se haittaa.Kirjoitan muistikirjaani pieniä asioita joista kasvaa kakkuja,uusia unelmia,miehelle ja minulle yhteisiä hetkiä.Kesäloma on kulman takana.Haikeuskin voi olla kaunista.Voi hyvin sinä joka täällä vielä jaksat piipahtaa.
perjantai 22. huhtikuuta 2016
Kevätlaulun aika.Minne menet huhtikuu?Ja pian on jo toukokuu.Aika lentää.
Uusia tuulia
Haleja
Tuulta hiuksissa
Iloa
Kuumetta
Unia ,joissa tuoksuu kevät ja kesän aavistus
Unelmia,paljon ja monella.
Huhtikuu.
Voi hyvin.
perjantai 25. maaliskuuta 2016
sunnuntai 7. helmikuuta 2016
Tammikuu oli käsistä soljuva kuukausi tänä vuonna.
Niin monta aloitusta ja keskeneräisyyden kestämistä.Päämäärään saapumista.Mietin voiko ihan oikeasti olla totta tämä vapauden ja värien uudelleen löytäminen omassa arjessa?Pieniä ryhtiliikkeitä omiin tekemisiin olen opetellut.Ei niin myöhään valvomista kuin ennen hieman enemmän omia hetkiä ulkona ja uima-altaassa-armollisuutta itselle -kun väsyttää lepään en pakotu jaksamaan.Toivon että sinulle joka täällä olet jaksanut kurkistaa olisi ollut hyvä tämä uuden vuoden ensimmäinen kuun kierto.Helmikuu kujeilee tässä rannikolla sateineen ja uskomattoman kauniine iltataivaineen.Muistikirjaani on piirtynyt jo ajatuksia kevään istutuksista,pienistä lomista ja vapaapäivien haaveilutekemistä.Kirjeiden kirjoittaminen jonka sain alkuun viime vuonna on ollut hauskaa ja suloista .Luulen että surullisia asioita jaksaa kun välillä saa hieman levähtää kynä kädessä.

Tilaa:
Blogitekstit (Atom)